maanantai 29. helmikuuta 2016

Melkein valmista

Edellisestä postauksesta "Keskeneräistä" olen edennyt vaiheeseen "melkein valmista". Pinnat sai uutta väriä ja muutos on oikein raikas. 



Jakkarat olin suunnitellut sprayaavani kahdella eri vihertävän sävyllä, mutta onneksi päätin muuttaa suuntaa viime hetkellä. Mulla oli jääny pikkasen purkin pohjalle korkeakiiltosta valkoista maalia ja se oli ihan nappivalinta, koska kaikki muutkin kalusteet ympärillä on korkeakiiltoista valkoista ja näin linja jatkuu yhtenäisenä. Pikku piristeeksi merkkasin ne vielä ykkös- ja kakkosjakkaraksi. Jakkaran vanerireunat pitää vielä putsata maalin jäämistä, mutta en malttanut olla laittamasta kaikkia jo kuvattavaksi paikoilleen ja teen loppusilaukset sitten myöhemmin. Kuten sanottu, melkein valmista :-)




Jakkarat on sellanen kiertopalkintotavara tai enemmänkin hylkiöt kaverilta kaverille. Ne kuului alunperin yhdelle kaverille, joka muutossa antoi ne toiselle kaverille ja hän taas muutossa mulle. Terveisiä vaan Nooralle ja Karolle Suomeen :-) Toivottavasti näihin ei liity mikään Suomeenmuuttokarma, vaan voin jatkaa huoletta asumista täällä. Varsinkin kun ne sai nyt ihan uuden ilmeen ja jatkoaikaa meidän kotona. 

Kukkaruukku sai haalean lohenpunaisen sävyn ja pääsimpäs taas käyttämään lehtihopeaa, kun viimeistelin siihen tuollaisia epämääräisiä salmiakkikuvioita ja rikoin vähän hopean pintaa kulutetun näköiseksi.





Oksat spraymaalasin hopealla. Ne poimin meidän kadun varrelta oman pihan puolelta ja olin aika pitkään katsellut sitä oksakasaa siinä. Väri ei ole ihan niin kova kuin hopea on yleensä. Sävy on enemmänkin sellainen shamppanja, mutta purkissa lukee hopea. Ei niin kova ja kylmä kuin hopea vaan sellainen lämpöinen hopea, miten sitä nyt kuvailisi. Oikein kiva väri ja mietin kovasti mihin muualle mä sitä lykkäisin, kun ihastuin niin siihen. Ja samalla mietin mitä teen niille kahdelle vihertävälle spraypurkille, mitkä varta vasten jakkaroita varten ostin. Toivottavasti on kuitti tallella, niin saan vietyä ne takaisin.

Taulukin tuli vihdoin valmiiksi ja vieressä on sitä edeltävä maalaus viime kesältä. Molemmissa sama tapetin nurja puoli pohjana ja oli isotöisiä tehdä, niinkuin edellisessä postauksessa kerroin.

Galleriaseinä alkaa olla jotakuinkin valmis. Itseasiassa nuo alemmat taulut tein itse siitä syystä, etten ole vielä onnistunut löytämään sellaisia printtejä kehyksiin, mitkä miellyttäisi niin, että juuri noi mä haluan. Ajattelin, että parempi kun teen itse sellaiset kuin haluan, kunnes ne juuri oikeat osuu kohdalle. Ja nyt kyllä salaa toivon, ettei ihan heti osukaan. Nuo teetti niin paljon työtä, että olisi harmi ne samantien ottaa pois.



Oikeastaan tää on sellainen tarinaseinä meistä kahdesta. Printit on niin osuvia teksteissään ja Liisa ihmemaassa on mun yksi lapsuuden lemppareista. Häät taas oli elämämme ihanin juhla ja paras päivä, joten olisi sääli sulloa hääkuvat pelkästään albumiin. Aina kun tässä arjessa niiden kuvien ohi ramppaa niin se myös muistuttaa siitä rakkaudesta, miksi me toisillemme sanottiin aikoinaan "tahdon". Varsinkin isoa canvastaulua on vaikea olla huomaamatta. Ja onhan se kiva katsoa meitä kahta, kun olemme kauneimmillamme ja siitä siirtyä vessan puolelle peiliin katsomaan tätä nykyistä verkkariluukkia meikittömänä pienen vauvan äitinä muutama lisäkilo ympärillä (ei kyllä kauaa ;-) ). 


Peuranpäätaulu on linkkinä tuohon hopeaksi maalattuun sarveen. Ja taulun &-merkki taas symbolisesti merkki meistä yhdessä.
















Oon aika tyytyväinen tähän lähes nollabudjetin lopputulokseen. Mulla on visio ostaa tuohon designklassikkotuoli tai nojatuoli. Mielessä on ollut Eames RAR keinutuoli, jota mä olen itse asiassa suorastaan inhonnut aina ja nyt jostain syystä vuosien siedätyksellä olen alkanut tykkäämään siitä ja jopa niin paljon, että pakkohan se on jossain vaiheessa saada omaksi. Ja tietysti aito eikä kopio. Siksi mä en halua nyt kovin investoida tuohon tyhjään tilaa rahaa, koska silloin köyhä ostaa kahdesti ja nyt joudun vähän priorisoimaan näitä ostoksiani. Aivan todella jättimäisen peilin haluaisin siihen myös lattialle seinää vasten nojaamaan, mutta sekin nyt käytännönsyistä odottelee sitä, että lapsi kasvaa pahimman iän yli.

Vain tyhjä aukko tuossa seinässä kaipaa nyt kipeästi jotain. Mietin vaihtoehtoina avohyllyä, macramea tai isoa taulua. Iso taulu tuntuu näistä kuitenkin olevan parhain vaihtoehto, koska se tuo vastapainoa tuolle massiiviselle lipastokaapille ja koska muuten esineet vieressä on niin hentoja tai kepeitä elementtejä. Iso maalattu taulu yhtenäistää tuon seinän yhdeksi. Ainakin mun visioissa se olisi se viimeinen piste i:n päälle. Lopputuloksenhan näkee vasta sitten, kun se taulu on tehty. Ja se onkin sitten mun seuraavan viikon projekti.



keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Keskeneräistä

Nyt on sellanen vaihe, kun ei tahdo saada mitään valmiiksi. Kaikki jää vähän kesken mitä erinäisistä syistä. Monta hommaa on työnalla. Saunan pukuhuone on lattian maalausta vaille valmis, mutta siitä kuvia sitten myöhemmin. Maalin osto ei ollutkaan niin helppoa, että kävelee vaan rautakauppaan, ei edes kahteen eri rautakauppaan. Laattalattioille tarkoitettua maalia ei ollutkaan niin helppo saada, kun mä luulin. Etsintä siis jatkuu vielä. Joskus ihmetyttää kummasti, kuinka joidenkin asioiden löytyminen voi näin isossa maassa olla niin vaikeaa. Luulisi, että täällä olisi kaikkea ja vähän liikaakin.

Käytävätila odottelee ehostusta. Jakkarat maalia, mutta tuntuu olevan liian tuulista spraymaalille, tai sitten liian kylmä. Oksat on oottanut varastohuoneessa kuivumista ja nyt niitä pääsisi jo maalaamaan. Kukkaruukun dyykkasin eilen. Oikeasti se ei ole kukkaruukku vaan tollanen betonipömpeli, mutta säästin luontoa ja poimin sen talteen tuolta ulkoa lojumasta. Sekin pitäisi maalata.



Viime päivät oon maalannu yhtä sisustustaulua, jonka tekeminen on ihan kohtuuttoman iso työ sen lopputulokseen nähden. Sillä kun ei tule mitään taiteellista arvoa olemaan, vaan on ihan tavallinen sisustustaulu, mutta että osaa olla aikaavievä. Käytän paperina tapetin nurjaa puolta ja koska sen pinta on struktuurinen, niin suorien viivojen saaminen on ihan uskomattoman työlästä. Väriä se vaatii vielä kaksi kerrosta kutakin ja siihen päälle tarkat pensselinvedot ihan tosi ohuella pensselillä, niin välillä on tehny mieli jo luovuttaa. 






Ja tietysti juuri silloin kun olisi kauhea into tehdä kaikkea niin iskee flunssa. Eilen alkoi olo olla jo jokseenkin voimaton ja tämä päivä on mennyt sängynpohjalla. Toivottavasti se tauti nyt ei tule kunnolla päälle ja huomenna pääsen jatkamaan mun pensselipiperrystä :-) 

lauantai 20. helmikuuta 2016

Takkailta rakkaimman kanssa

Romeon kanssa meillä oli oikeen tunnelmallinen ja ihana perjantai-ilta kahdestaan, kun "papa" oli iltavuorossa. Romeokin oikein lumoutu katselemaan elävää liekkiä babysitterissä, niin sain rauhassa sytyttää kynttilät ja ottaa valokuvat. Kissojen takia, joita meillä on 2 kpl, meillä ei voi polttaa kuin lyhtyjä ja korkealla olevia kynttilöitä. Pöytäkynttilät on valitettavasti jouduttu jättää ihan koristeeksi.






Vauvan kanssa ihanimpia hetkiä on, kun saa vaan hassutella yhdessä. Laulaa ja leikkiä. Se on varmaan mahtavin tunne elämässä, kun näkee oman lapsensa tyytyväisenä. Eikä mikään voita sitä ääntä, kun pieni vauva nauraa ja hihkuu onnea niin pienestä ilosta kuin epämääräsistä laulunsanoista, typeristä ilmeistä, mahan kutittelusta ja suukotteluista. 





Kynttilöissä ja vauvoissa on se sama yhdistävä tekijä, että se vapauttaa ihmisen elämään hetkessä. Elävää liekkiä kun katselee, niin sitä vaan uppoutuu siihen kyseessä olevaan hetkeen. Sama tunne on vauvan kanssa vietetyssä ajassa. Vauva ei paljoo murehdi menneitä eikä stressaa tulevasta ja se tempasee äidinkin mukaansa. Parasta on olla vain siinä hetkessä yhtä ja nauttia vuorovaikutuksesta. Se hetki on kuitenkin niin lyhyt, koko vauva-aika itsessään on liian lyhyt.



Vasta myöhemmin illalla muistin yhtä äkkiä mikä päivä tänään on. Tasan vuosi siitä, kun tein positiivisen raskaustestin. Oikeastaan mikään ei ole ollut sen jälkeen enää entisellään. Kyllä se vain meidän maailmamme mullisti. Jännä muistella tuota päivää nyt ja kuinka monenlaista onnellisen sekavaa ajatusta sillon päässä pyöri. Molemmat oltiin yhtä pihalla ja hämillään, että oikeestiko meille tulee nyt vauva?! Eikä sitä oikein osannut vielä synnytyssalissakaan tajuta, että kohta meille tosiaan syntyy se vauva. Sitä vaan kulkee koko raskausajan jossain omassa ihmeellisessä raskausmaailmassa, missä kaikki on outoa, uutta, epärealistista, vierasta ja toisaalta se kaikki on niin äärimmäisen lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. 





Joku elämän palanen vaan loksahti silloin paikoilleen. Tuntuu, että asiat tapahtui juuri niin kuin niiden pitikin mennä. En enää osaisi kuvitella, että me oltaisiinkin vielä kahdestaan. Romeo kuuluu nyt tähän pakettiin, me ollaan team Rastas ja kaikki tuntuu niin luonnolliselta näin kolmen koplana. Vaikka tokihan sitä ihmettelee, että meillä siis tosiaan on nyt ikioma vauva :-) 

Näihin rauhallisiin tunnelmiin toivottelen hyvää viikonloppua. Ja koska tämä päivä oli meille onnenpäivä, niin sen kunniaksi jaan tähän linkin sisustusarvontaan. Jos ei lotossa eikä raskaustesteissä tule vknloppuna täysosumia, niin voit voittaa itsellesi tonnilla shoppailurahaa*. 




*sis. kaupallisia linkkejä

perjantai 19. helmikuuta 2016

Sininen lammas



Mun viime viikon Kibekin shoppailuista paras heräteostos oli tämä sininen lampaantalja. Mä ihastuin siihen heti kun näin sen. Ainoa kappale, joka pilkotti sieltä muitten värjättyjen taljojen alta. Siellä oli oransseja ja olikohan tummanpunaisia tuon sinisen lisäksi. Nekin oli hienoja värejä kaikki. Se vaan oli rakkautta ensisilmäyksellä ja nappasin sen siitä sen suuremmin miettimättä kainalooni hymy korvissa. Kyllä se meiltä paikkansa löytää, ei se ole kuin vasta 5. talja meillä. 





Mä olen ihan hulluna noihin taljoihin. Ne vaan huokuu sellaista lämpöä ja lisäksi ne on niin monikäyttöisiä. Ne voi heittää sohvan päälle, nojatuolin päälle, matoksi, sängyn päälle tai vaikka seinälle. Meillä on ennestään 3 luonnonväristä, yksi harmaa ja nyt pääsi tuo sininen jatkoksi enkä menisi vannomaan etteikö kuudeskin vielä tänne joskus tulisi. Huono puoli niissä on vaan se, että pinta niissä kärsii, kun niiden päällä istuu. Ne sillein villaantuu, eikä viikon päästä näytä enää niin uudelta. Paitsi yksi meidän talja, joka on mattona ja se onkin oikeesti tosi vanha ja laadultaan kaikkein arvokkain. 

Uusi talja sai paikkansa meidän olohuoneen modernilta puolelta. Se on kuin tehty yhteen tuon maalauksen kanssa. Pilkahdus sinistä piristää aika kivasti. Piti vaan vähän venksalta tyynyjen kanssa, mutta päädyin kuitenkin heivaamaan tuon pinkin tyynyn pois. Se on jo aikansa siinä ollut ja sitä vastoin kävin varastamassa miehen huoneesta sinisävyset tyynyt. Olipa hyvä kaappaus.




Tuo mun viime kesänä maalaamani taulu on nimeltään "City life" eli suomeksi kaupunkielämää. Rytmi, värikkyys ja kerroksellisuus on siinä avainsanoja, mutta en lähde sen enempää avaamaan teosta. Minusta näissä abstrakteissa maalauksissa ei pidä ihan kaikkea kertoakaan, vaan jättää katsojan omaan mielikuvituksen varaan, miten hän taiteen kokee.






Se oli mun ensimmäinen maalaamani taulu 4 vuoden tauon jälkeen ja on täynnä intohimoa. Oli tosi vaikea maalata loppuraskauden aikoihin, sillä mulla oli aika vaikea raskaus ja oikeastaan paras asento oli makuuasento tai uiminen. Aina vähän kerrallaan pystyin sitä tekemään, kun ei voinut kauaa seistä eikä istua, mutta voi että, miten se antoi uutta energiaa ja voimaa. Luovuudella on ihmeellinen voima. Omaan taiteeseen on tekijällä tietysti aina henkilökohtainen suhde ja tää sopii meille juurikin siksi, että meillä on nyt täällä maalla palanen kaupunkielämää aina läsnä. Ja se antaa kivasti räväkkyyttä muuten niin hillityn vaaleeseen sisustukseen.



Vanha talja sopikin sitten oikein hyvin eteiseen nojatuolin päälle. Se olikin kaivannut jotain peitettä. Hamlet-kissa tykästyi myös tähän uuteen sisustukseen.



tiistai 16. helmikuuta 2016

Matkalla maailman ympäri


Mä seuraan aktiivisesti netissä ebay kleinanzeigenin lahjoitetaan-osastoa. Yleensä päivittäin ja usein jopa tosi monta kertaa päivässä, koska hyvä tavara menee aina heti. Hampuri on niin suuri kaupunki, että saa hyvä tuuri olla aina matkassa, että saa itselleen todelliset helmet haalittua. Monesti ilmoitus on ehtinyt olla vasta alle tunnin esillä ja sillä on jo satoja kävijöitä sivulla. 

Tuo vanha matkalaukku oli lahjoitettavana ja oli siinä mielessä mahtava löytö, koska olen noiden hintoja seurannut kirppareilla ja niistä pyydetään aika monta kymppiä, joskus jopa lähelle isompaakin lukua. Sen lahjoittaja ei tainnut sen arvosta paljoa perustaa ja oli tosi ilonen, että sai sen eteenpäin näin onnelliselle omistajalle. Mä tykkään tosi paljon sen ulkonäöstä, koska se on selkeästi vanha ja kulunut, mutta kuitenkin hyväkuntoinen, ettei näytä sellaiselta ihan rähjäiseltä koinsyömältä, mitä myös markkinoilla näkee. Se on myös tosi jämäkkä.



Vielä se ei ole lopullista paikkaansa löytänyt, kuin toimii vaan tavaransäilyttäjänä mun harrastehuoneessa. Pöydänjalkoja mä olen yrittänyt sille löytää, mutta ei ole tullut vastaan vielä sopivia, että sen voisi tehdä pöydäksi. Tai sitten jätän sen odottelemaan matkalaukkukavereita ja laitan ne pinoksi vaikka makkarin nurkkaan.




Sillä tyypillä oli muutakin roinaa annettavana sekä pikkurahalla myytävänä ja tuon maapallon taisin ostaa 4e. Sieltä lähti mukaan myös vanha retropuhelin, lp-levyteline ja retrolamppu. Tuo on vanha puolalainen maapallo, josta en tajunnut harmi vaan ottaa alkuperäistä kuvaa. No, mutta kaikki tietää miltä maapallot näyttää. Tämä nyt sattui olemaan puolalainen ja aika vanha sekin.




Sain pinterestistä hyviä ideoita vähän tuunata sitä. Oon jotenkin tykästynyt tai jopa hullaantunut tuohon lehtihopeaan ja sehän sopi oikeen hyvin materiaaliksi tähän projektiin. Ensin maalasin pohjan mustaksi, sitten lakkaa tai liimaa pohjalle ja siihen vain lehtihopea kevyesti päälle ja painelee kevyesti isolla siveltimellä. Kuivuttuaan puistelee isolla siveltimellä ylimääräiset pois. Hirveä sotku siitä tulee, kun niitä hippuja on joka puolella. Hidasta tuota oli myös tehdä, kun ei voinut kerralla kaikkea peittää. Mä kyllä tykkään sellasesta pienestä pipertämisestä, kun pienen pensselin kanssa saa tehdä pikkutarkkoja rajauksia. Se on niin terapeuttista. Ja kaikissa näissä diy-projekteissa lopputulos on entistäkin rakkaampi, kun se on omasta mielestä onnistunut ja sen eteen jaksoi nähdä vaivaa enemmän kun oli lähtiessään kuvitellut. Tykkään myös, kuinka se istuu värisävyiltään hyvin tuon meidän mustavalkoisen canvashäätaulun kanssa. Näitä voisin tehdä enemmänkin vaikka myytäväksi. Täytyy siis pitää silmät auki vanhoista maapalloista.

Nyt on muutenkin aivan valtava reissukuume. Tuota maapalloa kun pyörittelee, niin tajuaa vaan, kuinka paljon maailmassa on vielä paikkoja, missä haluaa käydä. Minusta sen parempaa rahojen sijoittamiskohdetta ei ole kuin matkustelu. Tänään olen niin reissufiiliksissä, kun eilen varattiin mukavan mittanen Barcelonan matka lähiympäristöineen. Sen lisäksi täällä aurinko paistaa kirkkaansiniseltä taivaalta vielä perjantaihin asti, niin se tuo jo pilkahduksen kevättä rintaan. Talven yli kun vaan jaksaa haavematkailla pallon kanssa maailmanympäri. Ai että! Elämä on ihanaa!



lauantai 13. helmikuuta 2016

Hitti vai huti?

Saunan pukuhuoneen pikku pintaremontti etenee hitaasti mutta varmasti. Arki menee niin vauvan ehdoilla, että en ole päässyt edes jatkamaan sitä vaikka monena päivänä jo niin suunnittelin. Tänään urakoinkin sitten koko illan näin yömyöhälle asti ja olo on jokseenkin väsynyt. Onnellisesta en osaa vielä sanoa, sillä olo on todella epävarma. En tiedä tuliko nyt täysi huti tuon mun vision kanssa. Pinterestissä kaikki tumman harmaalla maalatut huoneet näytti niin hyviltä, mutta nyt kun kaikki seinät on maalattu, niin en tiedä. Vähän sellanen olo, että apua, mitä tuli tehtyä! No, ehkä kaikki näyttää erilaiselta, kun on kalusteet paikallaan ja viimeinenkin hienosäätö tehty. Onneksi mä olen niin väsynyt, koska muuten menettäisin varmaan yöuneni miettiessäni tota tilaa ja mikä siinä nyt häiritsee oikeestaan. Vai häiritseekö sittenkään. Ehkä silmä on vain niin tottunut niihin perusvalkoisiin seiniin, että noin rohkea tummasävy vaatii vaan vähän aikaa. Yksi asia ainakin on varma. Tästä tuli aika paljon isompi työmaa kuin mitä sen piti olla.

Tässä kuva juuri ennen maalausta. Onhan valkonen aina valkonen, mutta jotenkin pliisu. Siitä puuttuu sellainen viimeinen silaus.




Ja sellainen harmaa siitä sitten tuli. Hienosti muuten salamavalo tuo kaikki epätasaisuudet esiin. Pinta on kuitenkin ihan mattaharmaa ja on tasanen eli ei noin rumasti näy livenä telan vedot kuin mitä valokuvassa.

Tätäpä en osannut etukäteen arvioida, että tuo lattiahan on nyt ihan grande katastrophe! Nuo värisävyt riitelee tosi pahasti ja eihän tässä auta muu kuin kävellä rautakauppaan ja ostaa lattialaattamaalia. Tuo lattia on pakko vetää valkoiseksi. Maalaamisella kuuleman mukaan saa hyviä tuloksia, joten se on pieni vaiva siitä, että säästyy lattian vaihdolta. Uudet laatat lattiaan olisi nyt tässä mun pienessä pintaremontissa ihan liikaa.




Penkin puinen väri ei sekään sopinut enää sellaisenaan, joten oli pakko vetäistä sekin valkoiseksi. Onneksi se oli käsittelemätöntä puuta. Maalasin sen samalla lailla kuultavaksi kuin saunan paneelit. Puu kuultaa sieltä nätisti läpi. Käytin tässä ihan tavallista valkoista maalia (paneeleihin seinämaalia ja penkkiin kalustemaalia vesiohenteista), jonka vaan vedin sienellä siihen. Oli onneksi nopee homma. Tosin kyllä fuskasin ja maalasin vaan ne pinnat mitkä näkyy. On sitten helppo myöhemmin vaihtaa väriä jos haluaakin jotain muuta.





Ehkä tästä vielä saunomisen arvonen rentoutumistila tulee. Projekti jatkuu myöhemmin. Huomenna pidän paussia ja suuntaan yhden parhaimman ystäväni synttäreille.