Tässä on ollut muutama viikko blogihiljaisuutta, kun kävin Suomessa lomalla. Romeon kanssa heitettiin reissu ihan kaksistaan ja pikkuinen pääsi ensimmäistä kertaa lentokoneeseen ja näkemään Suomen perhettään.
Ennen reissua annoin miehelle tehtäväksi, että siivoaa oman huoneensa. Se on jo niin pitkään näyttänyt kun joltain teinipojan opiskelijaboxilta, että teki mieli vaan vetää ovi kii tai tai kulkee silmät ummessa ohi. No, totuushan on tietty se, että toinen opiskelee ja sitä opiskelumateriaalia sitten kertyi ja pikku hiljaa levittyi joka paikkaan. Kirjoituspöydän vetolaatikot puolestaan ammotti tyhjyyttään.
Olipa ilo tulla takaisin kotiin, kun koti oli muiltakin osin puunattu puhtaaksi. Noilta Suomen "lomilta" kun palaa kotiin, niin se tuntuu enemmänkin lomalta ja vähiten kaipaisi sitä, että edessä odottaa kauhea siivousurakka.
Miehen huoneen sisustus on melkein kaikilta osin kierrätettyä. Sohva on tehty itse eurolavoista. Ketjuidea on kopsattu mun siskolta, en siis ota kunniaa itelleni tästä hienosta oivalluksesta. Patja ostettiin myös käytettynä, mutta se oli kuin uusi ja tosi laadukas edullisesti, niin se passasi hyvin tähän käyttötarkoitukseen, kun päälle tuli kuitenkin verhoilu. Sillä tää huone toimii myös vierashuoneena, kun patjana on ihan kunnon patja missä on hyvä nukkua.
Vasta kuvatessa huomasin, että nuo lavat on ihan eritasossa. Liekö liikahtanut mieheltä siivotessa. Sisustusperfektionistina häiritsi heti ja meinasin ottaa uudet kuvat, mutta ehkä tää maininta riittää siihen, että tarkoituksella ne ei ole noin epämääräisesti aseteltu. Tuo patjakin roikkuu vähän liikaa yli. Ryhdin korjaus siis samalla.
Miehen huoneeseen halusin maskuliinisuutta materiaalivalinnoilla ja sitä tulee metallilla, lasilla ja rouheella puulla. Muutenkin tykkään eri luonnonmateriaaleista, kuten nahkasta metalliin yhdistettynä ja siksi nuo matot vähän pehmittämään noita kovia materiaaleja. Osittain siksikin, että kissataloudessa lehmäntaljamatot on vaan paras materiaali imuroida.
Tuoli on vähän "tyttömäinen", koska se on mun peruja ja vaan väliaikainen ratkaisu, kunnes se oikea tuoli löytyy. Niitä on kaksi ja toinen on mun huoneessa. Ostin ne joskus kauan sitten Suomesta kierrätyskeskuksesta ja ne on muuttanut muotoaan jo kahdesti. Täyspuisina kun niitä voi hioo puupinnalle ja tehdä mitä vaan. Ne oli alunperin mustat ja mä hioin niistä kovalla työllä koko maalipinnan pois ja petsasin ne pähkinän väriseksi ja verhoiluna oli ruskea nahkamokka. Sitten mä kyllästyin ja maalasin ne valkoiseksi ja verhoilin Vallilan Bulevardikankaalla. Saa nähdä mitä seuraavaksi :-) Niissä on vaan niin järjettömän hyvä istua etten raaski niistä luopuakaan, vaikka ne toisinaan vähän hakee paikkaansa meillä. Aina ne jostain kuitenkin paikkansa löytää, vaikka on jo kuudennessa eri asunnossa.
Kirpparilöydöt on mulle aina rakkaimpia esineitä ja niitä on tässä huoneessa nuo liikennemerkit ja vanhat puulootat. Maalasin niihin vaan uutta pintaa kun alkoi tympimään se tunkkainen tumma puu. Ei ne oikeestaan mitenkään erikoiset ole, niitä kun alkaa olla joka kodissa. Erikoista on kun sain ne niin halvalla. Maksoin 12e neljästä laatikosta ja siihen hintaan niitä ei kyllä enää löydä mistään. Logistisista syistä en saanut aikoinaan enempää ostettua.
Nekin on niin monikäyttöiset, että vaikka ne monesti on jo kyllästyttänyt, niin ei niitä ole voinut poiskaan heittää. Nyt tää miehen huone on selvästi sellainen heittola, mihin on sullottu kaikki sellaset huonekalut edellisestä asunnosta, mitkä ei muualle käy. Mutta hyvän kokonaisuuden ne löytää täällä keskenään. Onneksi se ei opiskele montaa vuotta enää niin pääsee noista kauheista mapeista ja paperipinoista.
Tuo kaamea norsu (nimeä ei kehtaa tähän kirjottaa) ei vaan lähde meiltä kulumallakaan. Mä oon yrittänyt moneen otteeseen piilottaa sitä ja varsinkin jo kolmen muuton yhteydessä, mutta aina mies sen jostain vainullaan löytää. Joku sen rakas 7-vuotiaana saatu eläintarhamuisto ja viimeisimmäksi se puki sen vielä Romeon pieneksi jääneeseen paitaan.
Jotenkin mä nyt olen tässä vuosien saatossa alkanut myöntämään tappioni sen suhteen ja hyväksynyt sen osaksi perhettä. Annoin sille vaan loppusineetin. Siinä se sit on ja pysyy. Mies vähän katto sitä aavistuksen brutaalina tekona, mutta hyväksyi sekin sen. Ollaan siis kaikessa hiljaisuudessa löydetty vihdoin tälle asialle yhteinen kompromissi.
Vielä tää man cave ei oo valmis. Meillä toinen telkkari hajosi niin tässä pähkäillään siirtyykö telkkari olkkarista tänne vai pleikkari ja wii olkkariin. Me ei paljookaan telkkaria katota ja mulle riittäisi olkkariin pelkkä videotykki leffailtoihin. Nyt ei uusi telkkari oo todellakaan niin tarvelistalla, joten se saa odotella.
Valkoiset seinät ammotti tyhjyyttään ja koristelin niitä valokuvamuistoilla toissa kesän Suomen lomalta. Road trippiä ja festareita. Saatiin häälahjaksi polaroid-kamera ja se on ihan huippujuttu. Nyt tuo ikimuistonen ja yks parhaimmista kesistä on seinällä kuvina.
Pakko oli vähän omaa taidettakin tyrkätä tänne heittolaan, kun ei tuo taulu oikeen muualle sopinut. Teoksen nimi on "Jäätikkö"
Nyt kun tää huone tuli siistiksi ja sain vähän kodikkuutta sisustettua seinille, niin aloin itsekin viihtyä täällä. Siirsin jopa läppärinikin tänne, valtasin sohvan itselleni ja olen nyt pari päivää majaillut täällä niinku omassa huoneessani. Vähän niinkun olis vierailulla :-) Mukavaa vaihtelua. Ehkä mun mies puolestaan löytää mun huoneesta jotain yhtä viehättävää ja vetovoimaista, että sekin pesiytyy sit sinne. Kunhan saan sen ensin itse siivottua vierailukuntoon...
Kevät on jo pitkällä ja nyt kun kellojakin siirrettiin, niin sen huomaa myös pidemmässä päivässä. Ihanaahan se on, mutta se tuo mukanaan jokavuotisen ongelman eli kuinka nukkua valosan aikaan. Mä en ainakaan pysty nukkumaan ilman pimennysverhoja kunnolla. Ja tätä mä ihmettelen aina kun käyn valoisan vuodenaikaan Suomessa, että miten siellä voi nukkua kun yötkin on valosia. Täällä sentään yöt on pimeitä. Mulla on aina pakko olla silmälaput mukana, että pystyn nukkumaan Suomessa lomilla.
Meijän makkarissa on nyt niin valkoiset verhot, ettei ne pidättele valoa juuri yhtään ja aamuisin olis kiva nukkua vähän pidempään. Tänä aamuna jouduin jo virittään ikkunan eteen oikein paksun ruskean torkkupeiton ja se oli hyvä ratkaisu, kun nukuttiin koko sakki sitten yhteentoista. Minä en ole siis ainoa meillä, joka tuosta valoisuudesta kärsii.
Nää mun verhot on ihan oma diy-projekti. Sain anopilta läjän valkoisia verhokankaita, niin pohjana on ihan tavallinen puuvillainen verhokangas. Kävis varmaan lakanastakin eli ihan peruskangas. Siihen sit ompelin kiinni trikoonauhasta eri mittasia nauhoja ja liimasin tavallisella (erikeeper käy) liimalla siihen sulkia. Se sulan kanta jäi nätisti sinne trikoon sisälle ja oli muutenkin aika nopea tehdä. Käsin ompelemalla olis kestänyt ikuisuus. Itse ostin sulat ebaystä ja suosittelen kunnon kanalinnun sulkia, joilla on myös pituutta. Eli ei kannata lähtee millään pienillä virpomishöyhenillä tekeen.
Tässä siis idea, jos haluaa vähän boheemimpaa tyyliä. Sulkiakin on vaikka minkä värisiä. Houkutteli tehdä sellainen monivärinen sulkaverho, mutta päädyin kuitenkin turvallisesti mustaan, kun tuo makkari vielä hakee tyyliaan sellasen bohon ja industriaalin sekamaastossa. Makkarin toiseen suuntaan kuvia tulee myöhemmin.
Unensiepparin alotin tekemään samalla tekniikalla, mutta se jäi kesken ja nyt se on ollut jo ikuisuuden kesken. Tai siis kun itseasiassa mä alotin tekeen ensin tätä unensiepparia ja sit keksin, että teenkin verhot samaan tyyliin ja siinä innostuksessa sieppari jäi jalkoihin ja on edelleen sitä. Joskus vaan käy näin, tai aika useastikin ;-) Ei se nyt paha ole noin toispuoleisenakaan, mutta kyllä mä sen joku päivä vielä teen valmiiksi.
Ostoskärryt mulla on ollut jo monen monta vuotta ja ne herättää aina hämmästystä ihmisissä :-) "Ai, sulla on niinku oikeet ostoskärryt" -lauseen mä olen kuullut aika monesti. Ja mä kyllä tykkään tästä erikoisesta sisustuselementistä just siks, että harvalla tällaisia on. Mä keksin tän idean alkujaan, kun mun entisen työpaikan varastossa oli tällasia entisajan pienempiä myymäläkärryjä ja keksin, että otan vaan vanhat rikkiäiset muoviosat pois ja mustaa spraymaalia pintaan. Vaikka näähän olis ihan makeet alkueräisenä kromin värisenäkin tai ihan minkä värisenä vaan. Musta on vaan helppo yhdistää muuhun sisustukseen, kun nääkin on vaihtanut paikkaa aika monesti jo vuosien mittaan asunnosta asuntoon.
Ne on oikeesti kätevät ja ollut millon missäkin käytössä. Olohuoneessa ne palveli sisustuslehtien säilytystilana, keittiössä tyhjien pullojen kerääjänä ja nyt niillä on kultaakin kalliimpi tehtävä päiväpeiton ja tyynyjen säilytystilana sekä tietenkin vaatteiden, jotka muuten lojuis lattialla tai vuorena lipaston päällä. Vai väittääkö joku rehellisesti, että viikkaa aina vaattensa suoraan kaappiin illalla? Siitä ne on sit helppo pukea seuraavana päivänä päälle, varsinkin kotiolosteluvaatteet.
Tuo lipasto on nyt kans mun maalausprojektilistalla ja mä luulen, että mä taidan maalata sen ensin ennenkuin alotan sitä aikasemmin esittelemääni antiikkilipastoa, koska niin varma kun mä siitä mustasta väristä olenkin, mä arvon vieläkin sen asian kanssa. Me ostettiin tää halvalla kierrätyskeskuksesta edelliseen asuntoon ja itse asiassa mun piti maalata se jo silloin, mutta se on vaan jäänyt ja jäänyt. Toisaalta ihan hyvä niin, koska nyt saan tähän uuteen tyyliin jotain pysyvämpää. Ehkä siitä ihan kiva vielä pikku uudistuksella tulee.
Hauskinta tässä oli se, että kotona vasta huomasin, että siinä on leima suomeksi "Puutuote Lahtinen". Eli se on siis suomalainen lipasto Saksassa ja siksi mä kai siitä nyt pidänkin kiinni, eikä se ole vielä päätynyt kaatopaikalle. Kaipaa vaan pikku makeoveria.
Mä luulen, että loman jälkeen otan härkää sarvista ja alan ensitöikseni tuon lipaston kimppuun. Nyt se on alkanut tosissaan jo häiritä tuon värisenä. Vähän liian kasaria. En vaan ole vielä päässyt yksimielisyyteen värien kanssa. Sinistä vai punaista, siinä vasta pulma. Tai no ihan ekana loman jälkeen pitää keksiä joku pimennysverho, noiden verhojen taakse. Viime kesän jaksoin ripustella sitä torkkupeittoa ikkunan eteen, mutta nyt ne viritelmät saa jo jäädä.
Ylihuomenna lennetään vauveliinin kanssa kaksistaan kahdeksi viikoksi Suomeen lomalle. Edellisestä kerrasta tuleekin jo melkein vuosi ja siellä kaikki kovasti odottelevat, että pääsee näkemään Romeon.
