lauantai 23. huhtikuuta 2016

Vuoroin vieraissa

Tässä on ollut muutama viikko blogihiljaisuutta, kun kävin Suomessa lomalla. Romeon kanssa heitettiin reissu ihan kaksistaan ja pikkuinen pääsi ensimmäistä kertaa lentokoneeseen ja näkemään Suomen perhettään.

Ennen reissua annoin miehelle tehtäväksi, että siivoaa oman huoneensa. Se on jo niin pitkään näyttänyt kun joltain teinipojan opiskelijaboxilta, että teki mieli vaan vetää ovi kii tai tai kulkee silmät ummessa ohi. No, totuushan on tietty se, että toinen opiskelee ja sitä opiskelumateriaalia sitten kertyi ja pikku hiljaa levittyi joka paikkaan. Kirjoituspöydän vetolaatikot puolestaan ammotti tyhjyyttään. 

Olipa ilo tulla takaisin kotiin, kun koti oli muiltakin osin puunattu puhtaaksi. Noilta Suomen "lomilta" kun palaa kotiin, niin se tuntuu enemmänkin lomalta ja vähiten kaipaisi sitä, että edessä odottaa kauhea siivousurakka. 



Miehen huoneen sisustus on melkein kaikilta osin kierrätettyä. Sohva on tehty itse eurolavoista. Ketjuidea on kopsattu mun siskolta, en siis ota kunniaa itelleni tästä hienosta oivalluksesta. Patja ostettiin myös käytettynä, mutta se oli kuin uusi ja tosi laadukas edullisesti, niin se passasi hyvin tähän käyttötarkoitukseen, kun päälle tuli kuitenkin verhoilu. Sillä tää huone toimii myös vierashuoneena, kun patjana on ihan kunnon patja missä on hyvä nukkua. 

Vasta kuvatessa huomasin, että nuo lavat on ihan eritasossa. Liekö liikahtanut mieheltä siivotessa. Sisustusperfektionistina häiritsi heti ja meinasin ottaa uudet kuvat, mutta ehkä tää maininta riittää siihen, että tarkoituksella ne ei ole noin epämääräisesti aseteltu. Tuo patjakin roikkuu vähän liikaa yli. Ryhdin korjaus siis samalla.




Miehen huoneeseen halusin maskuliinisuutta materiaalivalinnoilla ja sitä tulee metallilla, lasilla ja rouheella puulla. Muutenkin tykkään eri luonnonmateriaaleista, kuten nahkasta metalliin yhdistettynä ja siksi nuo matot vähän pehmittämään noita kovia materiaaleja. Osittain siksikin, että kissataloudessa lehmäntaljamatot on vaan paras materiaali imuroida.


Tuoli on vähän "tyttömäinen", koska se on mun peruja ja vaan väliaikainen ratkaisu, kunnes se oikea tuoli löytyy. Niitä on kaksi ja toinen on mun huoneessa. Ostin ne joskus kauan sitten Suomesta kierrätyskeskuksesta ja ne on muuttanut muotoaan jo kahdesti. Täyspuisina kun niitä voi hioo puupinnalle ja tehdä mitä vaan. Ne oli alunperin mustat ja mä hioin niistä kovalla työllä koko maalipinnan pois ja petsasin ne pähkinän väriseksi ja verhoiluna oli ruskea nahkamokka. Sitten mä kyllästyin ja maalasin ne valkoiseksi ja verhoilin Vallilan Bulevardikankaalla. Saa nähdä mitä seuraavaksi :-) Niissä on vaan niin järjettömän hyvä istua etten raaski niistä luopuakaan, vaikka ne toisinaan vähän hakee paikkaansa meillä. Aina ne jostain kuitenkin paikkansa löytää, vaikka on jo kuudennessa eri asunnossa.


Kirpparilöydöt on mulle aina rakkaimpia esineitä ja niitä on tässä huoneessa nuo liikennemerkit ja vanhat puulootat. Maalasin niihin vaan uutta pintaa kun alkoi tympimään se tunkkainen tumma puu. Ei ne oikeestaan mitenkään erikoiset ole, niitä kun alkaa olla joka kodissa. Erikoista on kun sain ne niin halvalla. Maksoin 12e neljästä laatikosta ja siihen hintaan niitä ei kyllä enää löydä mistään. Logistisista syistä en saanut aikoinaan enempää ostettua.




Nekin on niin monikäyttöiset, että vaikka ne monesti on jo kyllästyttänyt, niin ei niitä ole voinut poiskaan heittää. Nyt tää miehen huone on selvästi sellainen heittola, mihin on sullottu kaikki sellaset huonekalut edellisestä asunnosta, mitkä ei muualle käy. Mutta hyvän kokonaisuuden ne löytää täällä keskenään. Onneksi se ei opiskele montaa vuotta enää niin pääsee noista kauheista mapeista ja paperipinoista. 




Tuo kaamea norsu (nimeä ei kehtaa tähän kirjottaa) ei vaan lähde meiltä kulumallakaan. Mä oon yrittänyt moneen otteeseen piilottaa sitä ja varsinkin jo kolmen muuton yhteydessä, mutta aina mies sen jostain vainullaan löytää. Joku sen rakas 7-vuotiaana saatu eläintarhamuisto ja viimeisimmäksi se puki sen vielä Romeon pieneksi jääneeseen paitaan. 

Jotenkin mä nyt olen tässä vuosien saatossa alkanut myöntämään tappioni sen suhteen ja hyväksynyt sen osaksi perhettä. Annoin sille vaan loppusineetin. Siinä se sit on ja pysyy. Mies vähän katto sitä aavistuksen brutaalina tekona, mutta hyväksyi sekin sen. Ollaan siis kaikessa hiljaisuudessa löydetty vihdoin tälle asialle yhteinen kompromissi. 


Vielä tää man cave ei oo valmis. Meillä toinen telkkari hajosi niin tässä pähkäillään siirtyykö telkkari olkkarista tänne vai pleikkari ja wii olkkariin. Me ei paljookaan telkkaria katota ja mulle riittäisi olkkariin pelkkä videotykki leffailtoihin. Nyt ei uusi telkkari oo todellakaan niin tarvelistalla, joten se saa odotella. 

Valkoiset seinät ammotti tyhjyyttään ja koristelin niitä valokuvamuistoilla toissa kesän Suomen lomalta. Road trippiä ja festareita. Saatiin häälahjaksi polaroid-kamera ja se on ihan huippujuttu. Nyt tuo ikimuistonen ja yks parhaimmista kesistä on seinällä kuvina.




Pakko oli vähän omaa taidettakin tyrkätä tänne heittolaan, kun ei tuo taulu oikeen muualle sopinut. Teoksen nimi on "Jäätikkö"




Nyt kun tää huone tuli siistiksi ja sain vähän kodikkuutta sisustettua seinille, niin aloin itsekin viihtyä täällä. Siirsin jopa läppärinikin tänne, valtasin sohvan itselleni ja olen nyt pari päivää majaillut täällä niinku omassa huoneessani. Vähän niinkun olis vierailulla :-) Mukavaa vaihtelua. Ehkä mun mies puolestaan löytää mun huoneesta jotain yhtä viehättävää ja vetovoimaista, että sekin pesiytyy sit sinne. Kunhan saan sen ensin itse siivottua vierailukuntoon...

1 kommentti:

Pienikin kommentti ilahduttaa :-)