50-luvun kulmapenkki

Keittiö meillä on jäänyt ihan kokonaan sisustamatta ja vieläkin se on ihan murheen kryyni ja tulee olemaan vielä pitkään. Vitriini sieltä lähti pois ja tilalle piti saada muuta. 

Oon jo pitkään suunnitellut sinne jotain tän tapaista industrialtyylistä metallikärryhyllyä. Tai sitten isohkoa string-hyllyä. Kuvat Pinterestistä, kuvan alla lähdelinkki.

Kuva

Kuva

Kuva

Käytännönsyistä se suunnitelma on nyt peruttu, kunnes meidän pieni Romeo on sen verran iso, että pystyy sivistyneesti ruokailemaan meidän kanssa olohuoneen ruokailupöydän ääressä. Sottapytty on niin riski isolle olohuoneen matolle, että ruokailuhetket on miltei pakko siirtää keittiöön, missä on helposti pyyhittävä laattalattia. 

Netin myydään osastolta bongasin vanhan 50-luvun kulmapenkin ja olin vähän, että oisko kiva, no ei ehkä sittenkään  ja kuitenkin palasin aina katsomaan sitä ilmoitusta, kun en saanut sitä mielestä. Hinnasta sit tinkasin sen verran, että halvalla lähtee ja mies lähti hakureissulle. 

Väri kaipas ihan ekana raikastusta ja vähän hioin jostain kohti vanhaa pois ja sitten kalustemaalia päälle, koska sitä mulla oli vielä jemmassa edellisistä maalauksista ja piti käyttääkin se pois, ettei jää kuivettuun avatut purkit. 

Sit kun me saatiin se maalauksen jälkeen kasattua niin olinkin ihan et voi ei, mä en tykkää siitä yhtään tossa tilassa. Otti hieman päähän, että oli laittanut siihen rahaa ja sitten vielä aikaa uudelleen maalaukseen ja blaah ei sitten miellytäkään silmää. Siihen kuitenkin jäi, että jos silmä vaikka tottuis. Sitten ehdin tietysti vielä ostamaan oikein verhoilukangasta ja ompelemaan istuinpehmusteet uusiksi. Vanha oli niin ruman ruskea. 

Ja tuli tosi raikkaan näkönen kulmapenkki pikku maalifiksauksella ja uudella verhoilulla. Mutta, edelleenkään se ei vaan sovi just tohon tilaan, vaikka mä muuten siitä niin kovasti tykkään. 

Toinen seikka mitä en tullut ajatelleeksi, ennenkun käytäntö opetti, että se on aivan äärimmäisen epäkäytännöllinen. Sitä ei oo tullut ajatelleeksi, että kun ruokapöydän ääreen istahtaa, niin sitä siirtää aina tuolia lähemmäs ja kauemmaks istuinmukavuuden mukaan. No tässä tapauksessa kun penkki on liikkumaton, niin pöytää joutuu aina siirtämään oikeelle kohdalle. Se jos mikä on raivostuttavaa. Aina kun minä istun, niin on siirrettävä pöytää ensin tieltä pois, sitten kun istahtaa niin pöytää on siirrettävä itseään lähemmäksi, sitten kun mies istahtaa niin se tekee samat toimen piteet. Sitten sama homma, kun pöydästä nousee pois. Mulla meni tähän heti hermot, kun oli testipöytä käytössä. Ei todellakaan suositeltava arkikäyttöön.

Että ei muutakun myyntiin, jos siitä ainakin omansa saa pois. Nää kuvat on siis kaikki kännykkäkameralla otettuja myyntikuvia ja sehän menikin sitten kun kuumille kiville. Uusi ostaja haki sen seuraavana aamuna jo pois, etten ehtinyt järkkärillä kuvia enää ottaakaan. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, koska mä sain omani pois ja parikymppiä päälle, mitä oli mennyt kankaaseen. Työaika meni nyt oman virhearvioinnin piikkiin, mutta ei sitä voi aina onnistua sisustuksessa. Joskus sen vaan näkee vasta paikan päällä tilassa. 

Ja mikä mua eniten ilahduttaa, tai toisiks eniten sen jälkeen, ettei tullut rahallista tappiota, oli että se meni loma-asuntoon itämeren rannalle lasitetulle terassille. Aivan täydellinen just sinne. Meidän täydellinen pöytäratkaisu jää nyt etsinnän alle vielä. Joku pienempi kahden istuttava ehdottomasti. Marmoripöytä olis niin ihana, mutta pelkkä pieni 60x60cm pala marmorilevyä maksaa 130e. Tän piti olla nyt sellanen halpa väliaikaisratkaisu, niin täytyy nyt kattella kaytettyjen pöytien myynti-ilmotuksia. Tuolitkin tietysti siihen hakusessa. 

Kolmen kerroksen väkeä

Mun oma huone on vielä esittelemättä, koska se on ollut niin keskeneräinen, mutta nyt varaston raivauksen myötä sekin alkaa pikku hiljaa muokkaantuun siihen suuntaan, mihin mä sen haluan menevän. Pitkästä aikaa sinne oli mukava mennä tekemään jotain luovaa ja yötä vasten, koskapas muullonkaan, sain inspiraation alkaa maalaamaan keittiöön taulua. Se tulikin sitten aika nopeesti valmiiksi kun seuraavana päivänä jatkoin ja sitä seuraavana viimeistelin.

Teoksen nimi on Kolmen kerroksen väkeä ja se on maalattu akryyliväreillä canvas-pohjalle 100x120cm. Meidän keittössä on niin valtavasti seinäpinta-alaa yhdellä seinällä, koska huonekorkeus on niin korkea, että halusin siihen oikeen ison maalauksen, joka on moderni ja abstrakti. Muuten siellä näyttää kohta joltain mummolalta, jos ei vanhojen huonekalujen rinnalle tuo jotain uudempaa kontrastia.

Mulla olikin jo päässä valmis visio siitä, millaisen taulun mä haluan ja että se tulee keittiöön. Sen piti olla yksinkertainen, abstrakti ja voimakas, mutta värimaailmaltaan kuitenkin hillitty ja vaalea. Siksi se kai valmistuikin niin nopeasti, kun oli aika tarkat määritelmät mitä se saa olla. Vaikkakaan lopputulos ei sitten ihan sellainen ollut, kuin mä sen päässäni olin visioinut, mutta eihän ne ikinä. Vasta tekemällä se lopullinen fiilis sitten tulee. 

Ylimmän kerroksen lähikuvia.

Keskikerroksen lähikuvia.

Alimman kerroksen lähikuvia.

Sitten on edessä se kaikkein vaikein osio, eli poraaminen ja seinään ruuvaaminen. Miten se voikin olla aina niin vaikeeta.  

Synttäriaskarteluja

Tällä viikolla mies täytti vuosia ja me tehtiin Romeon kanssa iltavuorosta saapuvalle synttärisankarille oikein kunnon ylläri itse tehdyillä jutskilla. Tuli niin hienot, että oli ihan pakko tehdä näistä blogipostaus muillekin nähtäväksi. 

Tältä näytti lahjapöytä. Vain kotiin tilatut pizzat puuttuu kuvasta, koska ne oli vasta matkalla kun otin kuvan. Piti ajottaa niin, että ne on just samaan aikaan kun mieskin kotona. Ja joo mä myönnän olevani maailman huonoin leipoja, joten koin paremmaksi kaartaa lähimpään leipomoon ja ostaa erilaisia leivoksia. 

Polaroid-kamera on niin huippuvehje, koska kuvat sai heti käyttöön ja idea tuli vasta samana päivänä, kun etsin viime hetken ideoita Pinterestistä. Lisäksi niissä on oma tunnelmansa ja saa kivoja retrokuvia. Tein isoilla kirjaimilla tekstin O-N-N-E-A ja Romeo sai sitten poseerata niitten kanssa yksittäin. 

Ei ollut muuten mikään helppo homma saada kuvia onnistumaan niin, että kirjain myös näkyy, kun sen antaa vauvan käsiin. Yhdestä se ehti heti haukata 3 palaa paperia suuhunsa (näkyykin olevan tuo O-kirjain, mistä puuttuu pienet kahden hampaan taktiikalla purrut palaset), tai sit se heilutti paperia ja heitti samantien menemään tai kuvan rajaus muuten vaan epäonnistu. Muutama hukkaotos siis tuli sivutuotteena, mutta aivan mahtavia kuvia tuli.

Sitten ne vauvan käsissä rypistyneet, syödyt ja puklatut kirjaimet laitettiin myös riviin narulle roikkumaan, että ne meni keskellä huonetta tekstinä "onnea papa". Niissä siis näkyi selkeästi molempien työn jälki. Itse asiassa ne näytti tosi hellyyttävältä kun ne näytti just siltä, että Romeollakin oli sormensa pelissä.

Mutta tässä vasta se hellyyttävin lahja isille oli. Romeon ihka ensimmäinen taideteos. Ei ollut sekään mikään ihan helppo nakki, koska tussit meni tietysti heti suuhun ja koko naama oli värissä. Tässä joutu sit sen verran ottaa omaa luovuutta käyttöön, että kynä oli paikoin mun kädessä ja Romeo heilutti paperia. Eihän taiteentekemiselle sääntöjä ole. 

Synttärikortti oli kuitenkin se kohokohta, siitä tuli niin upee. Pinterestistä sai hyviä ideoita erilaisiin jalka- ja käsiprintteihin. Mies opiskelee poliisiksi ja mehän tehtiin tietysti poliisiauto.

Ite maalaaminen ei ollu Romeon lempparihommia. Yksin kun tekee ilman apukäsiä, niin joutuu vähän väkipakolla piteleen toista kiinni, ettei väriä sotkeennu muualle ja että jalka osuu just oikeeseen kohtaan korttia, mutta se jalan peseminen oli sit mukavaa puuhaa. Meidän pieni vesipeto rakastaa vettä.

Sisäpuolelle tuli käsi ja virkamerkki. Ja vielä yksi polaroid-kuva tekstillä "Sinun Romeo, isin oma rikoskumppani".

Jos mä jotain odotan Romeon kasvussa, niin sitä kun sen kanssa pääsee askartelemaan kaikkea kivaa yhdessä. Ihan mahtavaa touhuta yhdessä. Lahjan saajakin oli onnellinen ylläristä. Ja pizza oli myös hyvää :-)

Matkalaukut eteisen pöytänä

Vitriininurkkaus on vihdoin valmis. Maalit on raaputettu ikkunoista ja sivupöytä tehty kierrättäen vanhoista matkalaukuista.

Muutama ilta vierähti nettiä selaillessa kun etsiskelin sopivaa pöytää, kunnes mulla välähti, että mulla on 3 hirveetä matkalaukkua menossa varastoon. Ja siinä ne lojui monta päivää käytävällä silmien edessä odotellen pakkausta, mutta olipa hyvä kun lojuivat, niin tää idealamppukin syttyi. 

Ne ei oikeasti ole sellaiset vintagevanhat vaan ruman kasarivanhat. Joskus kirpparilta puoli-ilmaiseksi ne ostanut, oliskohan ollut ihan hurjat 50senttiä kappale. Niihin mahtuu uskomattoman paljon sälää sisälle, että siksi ne on mulla ollut monessa muutossa pahvilaatikon korvikkeena. 

Samaan aikaan satuin lukemaan kalkkimaalista ja en tajua, miksi mä en ole aikaisemmin siihen perehtynyt, vaikka se aina monista yhteyksistä pomppaa esiin. Tää oli nyt erinomainen kohde kokeilla sitä, koska eipä tässä ollut mitään menetettävää.

Nyt mulle vasta valkeni mikä ihmemaali onkaan kyseessä. Voi kunpa mä olisin tiennyt siitä aikaisemmin, niin olisi monta asiaa mennyt helpommin. Niinkun nyt vaikka tuon vitriinin maalaus. Olisi peittynyt jo 2 kerroksella sen 5-6 kerroksen sijaan ja samalla hinnalla paljon riittosammin, ilman pohjatöitä. Voi kääk mua. No, mutta nyt kun tää uusi maailma mulle aukeni, niin tästäpä sitten alkaakin kunnon maalausprojektit.  

Paljon hehkutettu Annie Sloan kalkkimaali pitää siis vielä ihan testata vaativimpiin maalauksiin, mutta nyt olin niin hätäinen, että oli pakko päästä kokeilemaan heti ja teinkin maalin ihan itse. Reseptejä löytyi pilvin pimein pinterestistä, mutta loppupeleissä seos syntyikin ihan fiilispohjalta kokeilemalla. Ja siis niin yksinkertaisesti, että akryylimaalia+vettä+kipsijauhetta. Akryylimaali ja kipsijauhe mulla on sellaset perusmateriaalit, mitä pitää aina olla jemmassa tällasille spontaaneille päähänpistoille.

Kalkkimaalilla tulee kyllä tosi erilaisempi pinta verrattuna tavalliseen huonekalumaaliin, koska se on niin mattapintainen. Tulee tosiaan antiikkinen fiilis. Halusin näihin kuitenkin ihan tasaisen pinnan, enkä tehdä vanhan ja kuluneen näköistä.

Mä olisin haluunnut tehdä näistä oikein värikkäät, jokaisen eri väriseksi, mutta ei se vaan olis sopinut tuohon tilaan, joten valkosella mentiin. Keskelle harmaata, ettei ihan liian tylsäksi mene ja päällimmäiseen tein raitakuvion, niin se yhdistää kivasti meidän antiikkisen day bedin istuinverhoilun kanssa, joka on tässä olkkarin vanhalla ja valkoisella puolella. Ja kahdesta laukusta leikkasin vaan tylysti vyöremmit irti. Ne oli jotenkin liikaa jokaisessa kolmessa ja tollanen simppelimpi on parempi. Ei näistä muutenkaan enää alkuperäistä tunnista, toivottavasti.

Nyt vaan ongelma on siinä, että se on liian nätti, että siinä päällä säilyttäis tavaroita. Joten se ongelma, mihin avaimet laittaa ei ihan tällä ratkennut. Viime aikoina meillä on avaimet ja lompakko löytänyt aika hyvin tiensä olohuoneen puolelle siihen pyöreeseen metallikoriin, minkä mä tein ja hyvä jos sama linja jatkuu. Ite mä melkein säilytänkin omiani käsilaukussa.

Mä luulen kuitenkin, että kyllästyn noihin nopeesti. Jotenkin tuntuu, että siihen paikalle sopis pikkupöytä paremmin, mutta ennenkuin se oikea osuu kohdalle, niin nuo matkalaukut saa kelvata. Pääasia, että siinä tyhjässä tilassa on nyt jotain, mikä sopii sisustukseen. Ja ompahan sekin säilytystilan säästö pois varastosta, kun nyt ne tavarat säilyy hyvin olkkarin puolella piilossa.

Älä pure mun ananasta

Tällä kertaa en kirjoitakaan sisustamisesta, vaan kerron ihanan ruokavinkin. Ite bongasin tän idean kaverin etelänlomareissukuvista facebookissa ja oli pakko kokeilla omanlaista versiota.

Tuore ananas halkaistiin eka kahtia ja sitten puukolla viiltoja lohkoiksi, että sisukset sai kaivettua pois lusikan ja puukon avulla. Vasemmalla valmis tyhjä yksilö. Ei ollut edes mikään iso homma kaapia se tyhjäksi.

Sitten vaan pannulle kananpalat ja halusin pitää reseptin tosi yksinkertaisena, niin en laittanut muuta kun ananaspalat ja kanat. Sipulia olisin laittanut, mutta meiltä oli loppunut, mitä ei oikeesti tapahdu ikinä. Meillä on aina sipulia.

Kastikkeeksi laitoin kookosmaitoa ja maustoin curryllä, pippurilla, persiljalla, raastetulla tuoreella inkiväärillä ja valkosipulilla. Joskus ruoka vaan on niin älyttömän hyvää, kun keskittyy vaan muutamiin makuihin sen sijaan, että sörssää kaikkea mahdollista sekaisin. Tässä päämakuna oli kana, ananas, inkivääri ja valkosipuli.

Ensikertalaisen virheenä tein sen, että ladoin liian hätäsesti ananakset ja kookosmaidon kanojen sekaan ja niinkun kuvasta näkyy niin siitä tuli vähän liian mössöä. Kookosmaito vähän kuin paloi ja menetti kermaisuuttaan ja ananakset tummu liikaa. Syy tähän oli ihan siinä, että toisella kädellä valmistin isompaa erää vauvanruokaa blenderiin muussattavaksi ja keittiön lattialla ryömivä vauveliini piti huolen, että kaksi kättä hellan ääressä oli aivan liian vähän.

Seuraavalla kerralla sitten viisaampana ja paistan kanat just ja just valmiiksi ja ihan loppuvaiheessa vasta heittää muut sekaan.

Riisiä vois toki keittää erilliseen kippoon, mutta mulle tää oli tällanen kevyempi karppiversio ilman extrahiilareita.

Ehkä tässä se juttu onkin enemmän tossa kivassa asettelussa, että ananas käy lautasesta, mutta kyllä siitä kuoresta imeytyy vielä aivan ihanasti mehua valmiiseen ruokaan. Slurps, ihanan kesäisen hedelmäinen kanapannu.

Seuraavaks kokeilen tän version niin, että paistan grillissä kanat, ananakset ja sipulit ja laitan ne sit vasta sekaisin ja mausteyrttinä korianteria ja persiljan sijasta. Nyt mulla on niin kauhee korianteribuumi menossa, että oli pakko käyttää ruukusta persiljaakin välillä etten ihan kyllästy. Ja sitruunaruohoa seuraavaan kokeiluun!

Musta tää on niin hieno idea, vähän jotain muuta peruslautasten sijaan. Totahan voi varioida miten ite haluaa. Jälkiruokanakin tosi hyvä astia. Vaikka joku ananasmousse.

Toteemipaalu

Mä tykkään jemmailla aina kaikenlaista materiaalia jos näen jonkinlaista potentiaalia myöhempiä projekteja varten. Tän oksankarahkan poimin talteen ihan omasta pihasta ja se on kuivunut mukavasti sisällä ja aattelin että sille tulee vielä joku käyttöidea.

Pinterestistä sain idean, että laitan ton oksankarahkan roikkumaan terassinseinälle vaakaan ja siihen roikkumaan yrttejä isoihin eri sinisellä sävyillä maalattuihin kissaruokasäilykepurkkeihin. Ja koska mä halusin oikein värikkään terassin, niin mietin ekaks et maalaan siihen raitoja, mut muistin et mulla on yks keskeneräinen torkkupeiton virkkausprojekti kesken ja sitä varten tosi paljon erivärisiä lankoja ja päätin kokeilla niillä. Luulin, että se olis nopeempikin, mutta toi lankojen ympäripyörittäminen vasta hidasta sit olikin. Olis pitänyt sittenkin maalata.

No ei se sitten näyttänytkään hyvältä, joku vaan tökkäsi. En tiedä oliko se idea yksinkertaisesti niin kökkö vai se, ettei se sopinut vaan tän terassin tyyliin. No joka tapauksessa ehdin purkaa koko höskän pois, ennenku ehdin ottaa kuvia ja harmitellen pistin suurella vaivalla tehdyn oksan seinälle nojaamaan. Olkoot sitten koristeena siinä pienenä väriläiskänä.

Sitten yhtenä päivänä vaan välähti, että sehän on ihan paras ratkaisu tökätä kesän jälkeen aurinkovarjon jalkatappiin, mikä on niin vaarallinen muuten. Se kun on valettu kiinteäksi terassin tiililaattojen alle. Siinä se saa töröttää sit toteemipaaluna talven yli. Nerokasta ja ennen kaikkea turvallista. Noin värikästä tolppaa päin harva kävelee.