sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Lattiataulu

Olohuoneessa tapahtuvien huonekalumuutosten myötä oon alkanut kaivata myös värimuutosta. Mustavalkoisuuden rinnalle on nyt tullut pakkomielle alkaa puskemaan väriä sekaan, ja mielellään oikein kunnolla kun kerran aletaan laittamaan. 



Antiikkinen nojatuoli lähti uuteen kotiin. Pitkään sitäkin harkitsin, että raaskinko myydä, mutta en mä siitä loppujen lopuksi edes niin paljon tykännyt. Joku ihme vaikeus silti luopua, mutta nyt kun se on poissa, niin on vaan helpottunu olo siitä tilanviejästä. 

Oikeastaan tähän ei ole tullut mitään uutta, uutta on vain huonejärjestys. Antiikkinen nojatuoli vaihtui moderniin nojatuoliin ja toiselta puolelta olkkaria sohvan yläpuolelta otin taulun lattialle. Harmaa talja vaihtui siniseen taljaan. Näin pienillä muutoksilla tuo tyhjä tila sai uuden ilmeen ja kaipaamaani väriä.


Taulun laittaminen lattialle oli vaan villi kokeilu ja päähänpisto ja ainakin vielä se tuntuu olevan aika hyväkin päähänpisto. Sillä on kuitenkin sen verran kokoa 120x100cm. Seinien maalaaminen ei nyt tule ainakaan vielä ajankohtaiseksi ja pysyvät valkoisena, mutta sitä vastoin tauluilla voi tuoda väriä ja kontrastia. 




Seinälle jos sen laittais, niin se jäis hölmösti amppelien taakse ja olis turhan täyteen tupatun näkönen, olkoon siis rennosti lattialla. Makkarista otin tummanruskean nahkamaton alle, kun halusin vähän lämpöä sekaan, mut sitä vielä makustelen kunnes parempi osuu kohdalle. Tummempi vihree olis ihan nappiosuma.




Ja ennenkun joku ehtii aatella, että tuo kukkakin lattialla peittoaa taulua liikaa, niin sekin on siirtynyt jo toiseen paikkaan ja sen tilalla on krominen matala lasipöytä. En vaan ehtinyt alkaa ottamaan uusia kuvia enää, joten mennään näillä kuvilla nyt. Mä olen turhan nopea liikkeissäni. Toisaalta taulun tarkoitus onkin olla taustalla esillä eikä edessä esillä.



Keinonahkanen pikkutyyny on itse ommeltu ylijäämäpalasesta. 





2 kommenttia:

  1. Upeat kuvat ja värit todellakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Todella ihana kuulla tuollaista palautetta.

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa :-)